Tekstin alkuun
Etusivu - Meri-Lapin Viestintäkasvatusseura ry
Seuran esittely

MerVi ry:n pääasiallinen toiminta on jokakesäisten viestintäleirien järjestäminen Keminmaassa. Seuramme ideologinen tarkoitus on edistää ja järjestää Meri-Lapin alueen viestintäkasvatusta etenkin nuorille.

Meri-Lapin Viestintäleirejä on järjestetty vuodesta 1994 Keminmaan Itäkoskella ja vuodesta 2001 alkaen Keminmaan Keskuskoululla, johon rakennettiin remontin yhteydessä hyvätasoiset kiinteät viestintätaidon opetustilat. Seura käyttää pääasiassa yläasteen laitteita ja toimintaympäristöjä leirillään.

Seura on perustettu vuonna 1996, jolloin Keminmaan yläasteen lehtorit Martti Remes ja Helena Karassaari yhdessä kulttuurisihteeri Eeva Pohjolan, sivistystoimenjohtaja Hannu Reinikaisen sekä muutamien nuorten viestintäkerholaisten päättivät tarvitsevansa virallisen tahon viestintäleirien järjestämiseen.

Vuonna 2008 seuran hallitus ja aktiivijäsenistö koostuu yksinomaan näistä nuorista (sittemmin aikuistuneista) aktiivijäsenistä sekä uusista toimijoista. Suurin osa uusista mukana olijoista on ollut viestintäleirillä ensin leiriläisenä ja iän kartuttua myös ohjaajana.

Seura ei järjestä viestintäleirejä yksin, vaan yhteistyössä Keminmaan Kunnan ja sen eri osastojen (kuten koulujen) kanssa. Lisäksi Liikenneministeriö on myöntänyt vuosittain toiminta-avustuksen, jonka avulla leirien osallistumismaksut on pystytty pitämään kohtuullisina. 

Halutessasi lisätietoja toiminnastamme, ota suoraan yhteyttä puheenjohtajaamme Juho Tuovilaan, juho.tuovila@gmail.com.

© 2008 Meri-Lapin Viestintäkasvatusseura ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut