|
Leireillä pyritään opettamaan tietyt perustiedot jokaiselle leiriläiselle ja tarjoamaan mahdollisuuksia syventäviin oppeihin henkilökohtaisten taitojen ja kiinnostusten mukaan. Leirin ikäjakauma on niin suuri, että jokainen leiriläinen toki sisäistää tietoja omalla tasollaan. Alla on pääpiirteittäinen opetussisältö eri ryhmistä. Tähdellä merkityt ovat perussisältöjä ja muut mahdollisisesti läpikäytyjä sisältöjä. Tiedot pätevät vuoden 2003 viestintäleiriin ja suurilta osin myös muihin leireihin vuodesta 2001 alkaen.
Video
- Teoriaopetusta sekä lyhytelokuvan suunnittelu ja kuvaus kahden päivän aikana
- Elokuva-analyysin perusteet
- Käsikirjoittamisen perusteet
- MiniDV-kameran käytön perusteet
- Kuvakoot
- Äänen nauhoituksen perusteet
- Elokuvavalaistuksen perusteet
- Työskentely kuvaustilanteessa
Mahdollisia ovat myös:
- Ryhmänsisäinen erikoistuminen: näytteleminen, kuvaaminen, äänitys, ohjaus, lavastaminen, puvustus
|
|
Post
- Kuvatun materiaalin editointi ja efektointi lopulliseksi teokseksi
- Non-lineaarisen editoinnin perusymmärrys
- Digitaalisen videoefektoinnin perusteet
- Äänen digitaalisen jälkikäsittelyn perusteet
Mahdollisia ovat myös:
- Videokuvan päälle tehtävien animaatioiden toteuttaminen
- Musiikin sävellys
- Ääniefektien teko
|
___________________________________________________
Radio
- Oikean radioaseman pyörittäminen 8 tuntia päivässä, kuuluvuus leirillä ja Meri-Lapin alueella n. 10 km
- Formaattiradion toimintatapojen ymmärtäminen
- Oikean radiostudion peruskäyttö
- Uutisten lukeminen suorana
- Suorat juontovuorot
- Haastattelun suunnittelu ja toteuttaminen Minidisc-nauhurilla
- Haastattelun leikkaus CoolEdit-ohjelmistolla
Mahdollisia ovat myös:
- Oman vapaamuotoisen lähetyksen pitäminen
|
|
Lehti
- A4-kokoisen lehden toimittaminen kerran päivässä, painos n. 100 kpl, jakelu leiri ja lähiympäristö
- Lehden toimitustyön perusteet
- Eri juttutyyppien perustuntemus
- Henkilöhaastattelun suunnittelu ja toteutus
- Artikkeleiden kirjoittaminen Word-ohjelmalla
- Digikuvauksen perusteet
- Perusymmärrys taittamisesta PageMaker 6.0 -ohjelmalla
- Perusymmärrys kuvankäsittelystä PhotoShop 5.0 -ohjelmistolla
Mahdollisia ovat myös:
- Ryhmänsisäinen erikoistuminen: päätoimittaja, toimitussihteeri, uutistoimittaja, kansivastaava, apulaistaittaja, mainosvastaava, terveisliitteen vastaava
- PhotoShop 5.0, PageMaker 6.0 ja FreeHand MX -ohjelmien edistyneempi käyttö
|
|
|